Hän ei kävele koskaan - Johanna Kurkela

Hänen kasvonsa on veistetty marmorista

Hänen vatsansa on norsunluuta

Ja kun kosketan hänen niskaansa

En mieti mitään muuta

Hänen kätensä tietävät miten

Tehdä pyytteettömästi hyvää

Hänen silmänsä ovat suota

Upottavaa ja niin syvää

Hän ei kävele koskaan

Mutta sielunsa viilettää

Kuin villi intiaani

Vuorenrinnettä välkkyvää

Hän ei kävele koskaan

Se vain unissa onnistuu

Mutta tärkeämpää onkin

Hänessä kaikki se muu

Hänen hiuksensa on punottu köysinippu

Hänen selkänsä on silkkipuuta

Ja kun sivelen hänen otsaansa

En kaipaa mitään muuta

Hänen huulensa ovat niin todet

Ja ne kuiskivat hellyydestä

Olen oppinut hänen kanssaan

Ihaninta ihmisestä

Hän ei kävele koskaan…

Hän ilman jalkoja juoksee

Hän nauttii ja iloitsee

Enemmän kuin moni niistä

Jotka oikeasti kävelee

Hän ei kävele koskaan…

Son visage est sculpté dans le marbre

Son ventre est d'ivoire

Et quand je touche son cou

je ne pense à rien d'autre

Ses mains savent comment

Faire du bien de manière désintéressée

Ses yeux sont marécageux

Submersible et si profond

Il ne marche jamais

Mais son âme se refroidit

Comme un indien sauvage

Scintillement à flanc de montagne

Il ne marche jamais

Cela ne fonctionne que dans les rêves

Mais plus important

En lui tout le reste

Ses cheveux sont un paquet de corde tressée

Son dos est en bois de soie

Et quand je lui effleure le front

je ne veux rien d'autre

Ses lèvres sont si vraies

Et ils murmuraient avec tendresse

j'ai appris avec lui

L'homme le plus merveilleux

Il ne marche jamais...

Il court sans jambes

Il savoure et se réjouit

Plus que beaucoup d'entre eux

Qui marche vraiment

Il ne marche jamais...