Tuulenkosija - Cmx

Mielessäni seisoisinpa yksin törmän huipulla

Huutaisin ees niin kuin huutaa näkijätär kirousta

Tuulta taivaalta kun kutsuu painajaista riepottamaan pois

Vaan kirjani on väsyneet ja näyt täynnä olioita

Jotka ei oo niskojansa nöyrryttäneet maailmalla

Ne minut tahtoo vangita ja kantaa tyhjään ilmaan mukanaan

Kuljen, vaikken liiku, syvyys minut rauhoittaa

Vaik' kysymykset huutavatkin kuorolauluaan

Kuljen, vaikken liiku, syvyys minut rauhoittaa

Vaik' kysymykset huutavatkin kuorolauluaan

Ne eivät muista että ihmisellä on vain elämänsä

Senkin ne tahtovat omistaa

Nyt on tullut aika tunnistaa ne kaikki kasvot

Jotka luuli unhoon painaneensa, arkipäivän savuverhon taa

Ei unet jätä meitä rauhaan, vaikka hylkäisimme ne

Lähden iltamyöhään, viimeinkin on aika

On jää niin mustaa yllä syvyyksien

Joiden tiedän tummaan hellyytensä helmaan

Sulkeneen niin monta pyhiinvaeltajaa

Kuljen, vaikken liiku, syvyys minut rauhoittaa

Vaik' kysymykset huutavatkin kuorolauluaan

Kuljen, vaikken liiku, syvyys minut rauhoittaa

Vaik' kysymykset huutavatkin kuorolauluaan

Ne eivät muista että ihmisellä on vain elämänsä

Senkin ne tahtovat omistaa

Dans mon esprit, je serais seul au sommet d'une collision

Je crierais comme un lâche

Une brise du ciel alors que tu invites un cauchemar à arnaquer

Mais mon livre est fatigué et tu as l'air plein d'objets

Qui n'ont pas humilié leur cou dans le monde

Ils veulent me capturer et m'emporter dans le vide avec eux

Je marche, même si je ne bouge pas, la profondeur m'apaise

Même les questions crient leur chant choral

Je marche, même si je ne bouge pas, la profondeur m'apaise

Même les questions crient leur chant choral

Ils ne se souviennent pas qu'une personne n'a qu'une vie

Ils veulent le posséder aussi

Il est maintenant temps de reconnaître tous ces visages

Qui pensaient avoir oublié, derrière un rideau de fumée quotidien

Aucun rêve ne nous laissera seuls même si nous les rejetons

Je pars tard le soir, il est enfin temps

Il y a de la glace si noire au-dessus des profondeurs

Dont je connais la sombre affection de l'ourlet

Après la fermeture de tant de pèlerins

Je marche, même si je ne bouge pas, la profondeur m'apaise

Même les questions crient leur chant choral

Je marche, même si je ne bouge pas, la profondeur m'apaise

Même les questions crient leur chant choral

Ils ne se souviennent pas qu'une personne n'a qu'une vie

Ils veulent le posséder aussi